Asiakkailta

Onerva oli tyylikäs ja taidokas bändi jazzahtavalla otteella luomaan tunnelmaa ja tanssittamaan, ja eroaa muista näkemistämme tyylikkyydellä ja persoonallisuudella (versiot ja soittimet). Yhtyeen tiedot ja musaotteet vastasivat hyvin todellisuutta. Kuulosti kyllä vielä paremmalta livenä (niin kuin hyvien bändien kanssa). Etsimme bändiä, jolta taipuu myös bossa ja jazz, ja Onervalla oli kattava valikoima biisejä laidasta laitaan. Kiitos vielä teille ihanan illan täydentämisestä. Kuten varmaan jo sanoin, niin saimme teistä paljon hyvää palautetta!
– Judit ja Jussi

Oli mahtavaa kuunnella ja katsoa ammattilaisia työssään. Tämä bändi saa aikaan huikean tunnelman, jonka tahdissa on mukava tanssia tai vain istua ja kuunnella. Suosittelen lämpimästi!
– Lauri Taipale

Me ryhdyimme hankkimaan häihimme bändiä aivan liian myöhään, mutta onneksi Onervalla oli se ilta vapaana. Saimme juuri toivomamme, monipuolisen ja hienon setin vaikka varautumisaikaa ei ollut paljon. Juhlatila oli aika pieni, mutta onervalaiset sopeuttivat esiintymisensä siihen. Häävieraat ylistivät bändiä ja erityisesti ylistivät vieraista ne, jotka itsekin ovat muusikkoja. Hääbändin toiminta oli kaikin puolin täydellisen tyylikästä, Jos pitäisi järjestää häät uudestaan, bändiä ei tarvitsisi miettiä kahta kertaa. Suosittelemme varauksetta niille, jotka toivovat juhliinsa eleganttia ja ammattitaitoista musisointia ja hienosti käyttäytyviä soittajia.
– Joanna & Teppo

Onerva soitti häissämme aluksi taustamusiikkia ja myöhemmin illalla jazz-henkisiä covereita. Onervan tulkinnat olivat uniikkeja, tyylikkäitä ja kauniita. Yhteistyö Onervan kanssa sujui hyvin ennen juhlaa ja juhlassa. Bändin jäsenet olivat erittäin ammattitaitoisia ja myös erittäin mukavia! Ei voi muuta kuin suositella!
– Karoliina ja Niko

Kiitos vielä ikimuistoisista juhlista, olitte upeita ja kaikki vieraat ovat hehkuttaneet teidän mahtavaa meininkiä ja ammattitaitoa vielä viikkoja juhlien jälkeen. 
– Kristina

Te ette olleet todellakaan mikään tavallinen tanssibändi. Kaikki biisit oli ihan mahtavaa musaa jo kuunnella vaikkei olisi tanssinutkaan ja välillä vaan uppoutui kuuntelemaan. Ootte niin hienosti sovittaneet kaiken tarkkaan ja upeita muusikoita teillä bändi täynnä.
– Häävieras

Soititte ihan mielettömän upeasti ja kaikki vieraat kehuivat soittoanne myös. Kiitos että tulitte soittamaan, olitte tärkeä osa meidän täydellistä päivää! Mikäli juhlia myöhemmin järjestellään mihin musiikkia tarvitaan niin varmasti ollaan yhteydessä, lisäksi kaverit sanoivat, että kun joskus menevät naimisiin haluavat he teidät sinne soittamaan. Kiitos vielä tuhannesti!
– Helmi ja Mikki

Suurkiitos eilisestä, veditte mahtavan shown ja kaikki vieraat kiittelivät! Kruunasitte meidän juhlan!
– Louna ja Johannes

K I I T O S teille, kun loitte juhliimme upean tunnelman ihanalla musiikillanne. Ylititte odotuksemme, jotka jo valmiiksi olivat korkealla. Myös juhlavierailta on sadellut teille runsaasti kehuja.
– Miia & Kalle

ISO kiitos huikealle hääbändillemme! 🙂 Fiilis oli aivan katossa! Sekä me että vieraat tykkäsivät teistä todella ja ovat kyselleet peräänne. Suosittelemme lämpimästi, loitte juhliin aivan mahtavan tunnelman 🙂
– Krista ja Jussi

Iso kiitos upealle hääbändille. Tykättiin itse, mutta myös vieraat kehuivat teitä kovin. Roudaamista ei oikeastaan edes huomannut, mikä oli iso plussa. Toiseksi oli ihanaa, kun pystyi keskustelemaan vieraiden kanssa ilman, että tarvitsi huutaa. Ei ollut mikään melubändi. 🙂 Todella miellyttävä, ei voi kun suositella.
– Katja ja Jarkko

Todella ammattitaitoinen ja monipuolinen bändi, voi todella suositella! hienoa oli että bändin kanssa oli mahdollista räätälöidä itselle sopiva paketti ja sisällyttää myös omia suosikkibiisejä listalle. Meidän juhlissa vieraat kiittelivät että tanssimusiikkia oli niin vanhemmalle kuin nuoremmalle polvellekin, ja tanssittua tulikin 😀 iso kiitos vielä Onervalle kun olitte tekemässä meidän hääpäivästä ikimuistoisen!
– Morsian

Kiitos upeaäänisestä ja -tunnelmaisesta hääkeikasta! Kruunasitte tärkeän päivämme, olitte oiva piste iimme päällä!
– Ruut ja Jani

Suuret kiitokset vielä ihanasta esiintymisestänne 🙂 Ihanaa kesää ja menestyksekkäitä keikkoja!
– Elina ja Daniel

Super isot kiitokset teille! Olitte ihan täydellisiä. Mukavaa kevättä!
– Pekka ja Kira

Mahtava hääbändituttavuus, luotettavaa ja laadukasta. Kaikki meni juuri kuten pitikin.
– Morsian

Lämpimät kiitokset teille upeasti hoidetusta keikasta. Saitte valtavasti kehuja myös vierailtamme. Olette upeita muusikoita ja hoiditte illan todellisella ammattitaidolla. Suosittelemme teitä mielellämme!
– Pirjo ja Markku

Thank for a beautiful evening of charming and varied music. You added a very special touch of class to the wedding celebration of Sarah Gaynor-Järvenpää & Timo Järvenpää.
– Colum Gaynor

Hei! Kiitos vielä teille kaikille aivan mahtavasta esiintymisestä. Me ja vieraamme nautimme luomastanne tunnelmasta. Aivan varmasti voimme suositella teitä kenelle tahansa bändiä tarvitsevalle.
– E&S

Kiitokset upeasta hääkeikasta Hirvihaaran kartanossa! Musiikki oli aivan ihanaa ja juuri sitä haluttiinkin. Basso, piano ja saksofoni sopivat täydellisesti meidän tilaisuuteen. Olitte erittäin omatoimisia. Emme ehtineet sulhaseni kanssa teille edes juttelemaan illan aikana, mutta kaikki sujui juuri niin kuin piti. Nettisivunne ovat erittäin hyvät, koska jo niiden perusteella tiesimme mitä saamme. Suosittelen teitä lämpimästi!
– Lotta Nikkari

Aivan huikea hääbändi. Häitten jälkeen vieraat on kysellyt että mistä työ noin mahtavan bändin löysitte! Tunnelma katossa alusta loppuun saakka!
– Antti Tapanainen

Täydellinen hääbändi meille, duo-kokoonpanolla sovitte erinomaisesti pieniin juhliimme. Omat toiveet otettiin huomioon, soitto ja laulu oli todella kaunista ja kaikki vieraat olivat ihastuksissaan, kuten mekin! Suosittelemme lämpimästi 🙂
– Ulpu

Kiitos ihanalle Onervalle, kun olitte meidän häissä syyskuussa! Duo oli loistava, monipuolinen ja todella lahjakas :)! Voin erittäin lämpimästi suositella kaikille!
– Heidi Kauppinen

Tuhannet kiitokset Onervan triolle mahtavasta hääkeikasta Jyväskylässä! Yhteydenpito oli sujuvaa, ohjelmisto monipuolinen ja toiveita toteutettiin! 🙂 Kruunasitte täydellisen päivämme taidokkaalla soitolla ja tunteikkaalla laululla. Suosittelemme lämpimästi!
– Laakkoset



Create a website or blog at WordPress.com

%d bloggaajaa tykkää tästä: